| 18.03.2010 | | | | Siemens käynnistää toimenpiteet IT-liiketoiminnan menestyksen varmistamiseksi IT-liiketoimintaan (SIS) investoidaan globaalisti 500 miljoonaa euroa.
Noin 4200 työpaikkaa suunnitellaan vähennettäväksi globaalisti.
Suomessa jatketaan paikallisen strategian toteuttamista. |
| 08.10.2009 | | | | Siemens panostanut energiaa säästäviin konesalipalveluihin Siemensin konesalissa Espoossa on panostettu tehokkaisiin energiaratkaisuihin. Vuosi sitten valmistuneessa uudessa salissa ympäristöystävällisyys otettiin huomioon jo rakennusvaiheessa. Esimerkiksi turvahuone ja sen tekniikka toteutettiin mahdollisimman tehokkaaksi. |
| 28.08.2009 | | | | Siemens ja Kemira sopivat SAP-tukipalveluiden toimittamisesta Siemens on jatkossa vastuussa Kemiran maailmanlaajuisten SAP-pohjaisten sovellusten hallinnasta ja palveluista sekä SAP-sovellusten tietotekniikkainfrastruktuuripalveluista.  |
| 09.07.2009 | | | | Siemens vastaa Euroopan lentoturvallisuudesta vastaavan järjestön IT-palveluista Siemens IT-ratkaisut ja -palvelut -yksikkö on tehnyt jatkosopimuksen Eurocontrolin kanssa IT-ulkoistuksesta. Siemensin kanssa ICT-palveluista avaimet käteen periaatteella vastaavat Getronics ja BT Global Services. Seitsemänvuotisen sopimuksen arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Sopimus on jatkoa viisi vuotta jatkuneelle yhteistyölle. |
| 03.03.2009 | | | | Siemens panostaa SAP-versionvaihtopalveluiden tarjoamiseen Siemens Osakeyhtiö on ryhtynyt tarjoamaan suomalaisille yrityksille tehokkaita SAP-versionkorotuspalveluita. Tehokkuutta lisää Siemensin Intiassa sijaitseva versionvaihtoihin erikoistunut palvelukeskus.  |
| 09.09.2008 | | | | Siemens siirtää ensimmäisenä elävää SHV-kuvaa Siemensin teknologiaa käytetään siirtämään ensimmäistä kertaa elävää Super Hi-Vision –kuvaa. Kuvaa siirretään Siemensin IT-palveluja ja ratkaisuja tarjoavan yksikön IP-teknologialla Lontoosta Amsterdamin IBC2008 messuille. |
| 16.06.2008 | | | | Siemensin biometria- ja identiteetinhallinta yhdistyivät Siemens on yhdistänyt identiteetin hallinnan ja biometrialiiketoiminnan uudeksi yksiköksi 1. kesäkuuta alkaen. Tämä tekee Siemensistä markkinoiden ainoan toimittajan, joka tarjoaa monenlaisia tunnistusratkaisuja yhdestä paikasta. |
| 29.05.2008 | | | | Unohtuneen salasanan korvaamiseen nopea ratkaisu Puhelimella palvelunumeroon soittavan ihmisen tunnistus helpottuu. Siemens on kehittänyt uudenlaisen äänitunnistusjärjestelmän, jonka avulla esimerkiksi IT-tuessa soittaja pystytään tunnistamaan hänen äänensä perusteella. |
| 09.04.2008 | | | | BBC:lle ratkaisu digitaalista, monikanavaista ohjelmatuotantoa ja -jakelua varten Siemens suunnittelee, toteuttaa ja hallinoi yhtiön Digital Media Initiative (DMI) -ratkaisun, joka on lajissaan suurin lähetystoiminnassa. Uusi IT-ratkaisu säästää aikaa ja kustannuksia. |
| 26.03.2008 | | | | RAG AG:n kanssa 35 miljoonan euron IT-ulkoistussopimus Nelivuotisen ulkoistamissopimuksen tavoitteena on parantaa IT:n laatua sekä samanaikaisesti alentaa kustannuksia.
 |
| 25.02.2008 | | | | Siemensin koko RFID-portfolio esillä CeBIT 2008:ssa RFID-tekniikan avulla tuotteita voidaan seurata nopeasti ja helposti. Tällöin ne eivät sekaannu toimituksen aikana, eivätkä katoa kuljetuksessa. Tänä vuonna CeBIT-messuilla Hannoverissa Siemens esittää koko RFID-palveluidensa portfolionsa koko arvoketjun läpi. Siemens on ainoa toimittaja, joka tarjoaa koko portfolion yhdestä lähteestä: tuotteista ja järjestelmistä aina ratkaisuihin ja palveluihin saakka. |
| 12.02.2008 | | | | Air France otti käyttöön "GSM on Board" -palvelun lentokoneissa Air France on maailman ensimmäinen lentoyhtiö, joka tarjoaa Nokia Siemens Networksin toimittamaa "GSM on Board" -palvelua kaupallisessa laajuudessa. Idean "GSM on Board" -palvelusta esitti alun perin Siemensin IT-ratkaisujen ja -palvelujen toimiala (SIS), joka myös teki suuren osan kehitystyöstä Airbus-lentokonevalmistajaa varten. SIMEA, Siemensin elektroniikkavalmistaja Itävallassa, toimitti lentokoneessa tarvittavat ohjauslaitteistot. |
| 11.02.2008 | | | | Siemensille IT-sopimus käteisnostoautomaateista Siemens tarjoaa brittiläiselle NoteMachine -yritykselle käteisnostoautomaattien infrastruktuurin Saksassa sekä ottaa vastuulleen IT:n. Viisivuotisen sopimuksen arvo on useita miljoonia euroja. Ensimmäinen automaatti otettiin käyttöön Nordrhein-Westfalenissa lokakuun 2007 alussa. |
| 06.02.2008 | | | | Nokia Siemens Networks ja Siemens solmivat merkittävän, globaalin IT-palvelusopimuksen Siemensistä tulee Nokia Siemens Networksin ensisijainen IT-infrastruktuuripalveluiden toimittaja. Sopimus on nelivuotinen. |
| 04.02.2008 | | | | Siemens tuo Suomeen hankinta- ja ostopalvelut suuryrityksille ja julkishallinnolle Siemens Osakeyhtiö on aloittanut hankinta- ja ostopalveluliiketoiminnan Suomessa. Asiakkaat voivat ulkoistaa osto- ja hankintatoimintaansa Siemensille haluamassaan laajuudessa. Hankintapalveluita tarjotaan suurille ja keskisuurille yrityksille sekä julkishallinnon organisaatioille. |
| 04.02.2008 | | | | Siemens vahvistaa asemaa saksalaisen median IT-toimittajana Siemens toimittaa Der Spiegel -lehteä julkaisevalle, hampurilaiselle kustantamolle mySAP CRM -sovelluksen. WAZ-mediatalolle toimitetaan SAP NetWeaver, SAP Business Warehouse Release 7.0 ja SAP BW. |
| 18.04.2007 | | | | Siemens Osakeyhtiö toimittaa IT-palvelut STT:lle Kolmivuotisen IT-palveluiden ulkoistamissopimuksen mukaisesti Siemens vastaa STT:n IT-palveluiden tuottamisesta kesäkuun alusta. |
| 14.03.2007 | | | | Ei enää salasanoja PC:lle, hiiri tunnistaa sormenjäljen Siemens esitteli CeBIT 2007 -tapahtumassa uuden biometrisen hiiren, joka tunnistaa PC:n käyttäjän sormenjäljestä ilman salasanoja.  |
| 15.01.2007 | | | | IT-ratkaisut ja -palvelut -toimiala käynnisti toimintansa Tänään aloittaa toimintansa Siemensin uusi IT-ratkaisut ja -palvelut -toimiala. Myös toimialan ylin johto on nimitetty. Toimialalla työskentelee 43.000 henkilöä, ja sen liikevaihto on noin viisi miljardia euroa.  |
| 28.12.2006 | | | | Siemens ja IBM modernisoivat IT-teknologian Saksan liittoarmeija Bundeswehrille Saksan liittoarmeija Bundeswehr on tilannut Siemensin IT-toimialan (Siemens Business Services) ja IBM:n muodostamalta konsortiolta ei-sotilaallisen informaatio- ja televiestintäteknologian modernisoinnin. Kymmenvuotisen sopimuksen arvo on noin 7,1 miljardia euroa. |
| 12.10.2006 | | | | Siemens sitoo IT-yhtiönsä tiukemmin itseensä Tammikuussa 2007 Siemens yhdistää globaalisti IT-ratkaisut, IT-palvelut ja ohjelmisto-osaamisen. Siemens Business Services -yhtiöstä (SBS) tulee Siemensin toimiala, johon yhdistetään myös neljä muuta IT- ja ohjelmistotaloa. Toimialan nimeksi tulee Siemens IT Solutions and Services (SIS).  |
| 28.08.2006 | | | | Tietotekniikkaa kotiin ilman PC:tä, palvelua puhelinliittymästä BITel ja Siemens aloittivat Saksassa testit uudesta, kuluttajille suunnatusta palvelusta.
 |
| 25.08.2006 | | | | Standardisointi-instituutti DIN ulkoistaa tietotekniikkansa Siemensille Lokakuussa alkavan kuusivuotisen ulkoistamissopimuksen arvo on 32 miljoonaa euroa.  |
| 10.08.2006 | | | | Siemensille 54 miljoonan euron IT-ulkoistussopimus yhdysvaltalaiselta bioteknologiayhtiöltä Sopimuksen mukaisesti Siemens vastaa Talecris Biotherapeuticsin koko IT-infrastruktuurista kaikissa toimipaikoissa. |
| 11.07.2006 | | | | Siemens toimittaa IT-palveluja sveitsiläispankille Siemens vastaa sopimuksen mukaisesti UBS AG:n 8.500:sta Unix- ja Wintel-palvelimesta, ohjelmistopäivityksistä, käytettävyydestä sekä palvelininfrastruktuurin optimoinnista.
 |
| 10.07.2006 | | | | Britannian keskushallintoon 85 miljoonan euron maksu- ja kirjanpitojärjestelmä Integroitu järjestelmä nykyaikaistaa sosiaalisten etuisuuksien maksamista, hallinnointia ja kirjanpitoa. Järjestelmä perustuu Oracle E-Business-Suite -ratkaisuun. |
| 10.05.2006 | | | | UPM ulkoistaa tietohallintoaan Siemensille Siemens Osakeyhtiö ja UPM-Kymmene Oyj ovat allekirjoittaneet viisivuotisen sopimuksen UPM:n tietohallinnon yhteisten infrastruktuuripalvelujen ja käyttäjätuen ulkoistamisesta Siemensille. |
| 13.04.2006 | | | | Skotlannin BBC:lle teknologiaa 77 miljoonalla eurolla Siemens toimittaa lähetysteknologian ja IT-infrastruktuurin Skotlannin BBC:n uuteen toimitaloon. Sopimuksen arvo on 77 miljoonaa euroa. |
| 30.03.2006 | | | | Siemens vastaa Puolustusvoimien SAP-palvelukeskuksen toiminnasta Puolustusvoimat ja Siemens Osakeyhtiö ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka perusteella Siemens vastaa edelleen Puolustusvoimien valtakunnallisen SAP-palvelukeskuksen toiminnasta ja tuotannosta. Palvelukeskus sijaitsee Tampereella Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikunnassa. |
| 21.03.2006 | | | | Saint-Gobain Isover Oy:lle SAP -tietojärjestelmä Ukrainaan Siemens Osakeyhtiön toimittama SAP -toiminnanohjausjärjestelmä on otettu käyttöön Saint-Gobain Isover Oy:n myyntiyhtiössä Ukrainassa, Kiovassa. Järjestelmä kattaa myynnin, logistiikan, materiaalihallinnon ja taloushallinnon toiminnot.
 |