>  > Siemens panostaa aur..
10/15/2009

Siemens panostaa aurinkoenergiaan
Yhtiö ostaa markkinajohtaja Solel Solar Systemsin

Siemens AG ostaa aurinkoenergiayhtiö Solel Solar Systemin lontoolaiselta Ecofin sijoitusyhtiöltä ja toiselta pääosakkaalta. Kauppahinta on noin 284 miljoonaa euroa. Kaupalle odotetaan viranomaisten hyväksyntää.

- Menestyksekkään ja nopean tuulivoimaliiketoiminnan kasvun jälkeen haluamme jatkaa menestystarinaa aurinkovoimassa. Solelin hankinnalla Siemens vahvistaa markkina-asemaansa lupaavassa aurinkovoimaliiketoiminnassa. Näin voimme laajentaa ympäristöportfoliotamme, Siemensin toimitusjohtaja Peter Löscher sanoi.

Solel Solar Systems on maailman johtavia peilijärjestelmien aurinkokerääjien valmistajia. Yhtiöllä on yli 500 työntekekijää. Nopeasti kasvavan Solelin liikevaihto tilivuoden kahdella ensimmäisellä neljänneksellä oli yli 60 miljoonaa euroa.

- Siemens ja Solel sopivat täydellisesti yhteen. Me olemme markkinajohtaja aurinkovoimaloiden höyryturbiineissa. Solel tuottaa energiatehokkaita aurinkokeräimiä ja heillä on osaamista aurinko voimaloiden suunnittelussa ja rakentamisessa Tulevaisuudessa voimme tarjota avain osat peileillä toimivaan aurinkovoimalaan yhdestä paikasta, Siemensin uusiutuvia energiaratkaisuja toimittavan divisioonan johtaja René Umlauft sanoi.

Aurinkovoimamarkkinoiden uskotaan kasvavan yli 10 prosenttia vuodessa yli kymmenen vuoden ajan. Markkinoiden arvon arvellaan nousevan 20 miljardiin vuoteen 2020 mennessä.

Peilien avulla toimivat aurinkokeräimet ovat tehokkaimpia markkinoilla olevia aurinkovoimaloita. Niiden toimintaperiaate on yksinkertainen. Kuperat peilit keräävät auringonvalon yhteen pisteeseen, jossa aurinko lämmittää nestettä tai ilmaa keräimessä. Se puolestaan lämmittää höyryyntyvää nestettä, mikä johdetaan sähköä tuottavaan höyryturbiiniin.

Aurinkovoimaratkaisut ovat osa Siemensin ympäristöportfoliota, minkä arvo oli viime tilivuonna lähes 19 miljardia euroa. Se on noin neljäsosa Siemensin liikevaihdosta.

Englanninkielinen tiedote:

Englanninkielinen taustatiedote aurinkoenergiasta:open link in new window

Siemens Suomessa
Siemens on innovatiivisten teknologioiden ja asiantuntijapalveluiden toimittaja, joka toimii teollisuuden, energian ja terveydenhuollon aloilla. Lisäksi Siemens on merkittävä IT-palveluiden tuottaja Suomessa ja Baltiassa. Suomessa toimivia Siemens-yhtiöitä ovat Siemens Osakeyhtiö, Medical Solutions, Siemens Medical Diagnostics, Oy Osram Ab ja Siemens Financial Services. Siemens Osakeyhtiöllä on aluekonttorit myös Virossa, Latviassa sekä Liettuassa. Lisäksi Suomessa toimivat BSH Kodinkoneet Oy ja Nokia Siemens Networks, jotka ovat 50-prosenttisesti Siemensin omistamia yhtiöitä. Siemensin liikevaihto on Suomessa ja Baltiassa noin 760 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1600. Siemens AG:n liikevaihto on 77,3 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 430 000. Siemens toimii noin 190 maassa. Lisätietoja: www.siemens.fi.