Compliance tarkoittaa lakien noudattamista, eettisiä toimintatapoja ja vastuullisuutta. Siemens noudattaa kaikkialla maailmassa lakeja. Sen lisäksi toimintaa ohjaavat yhtiön omat säännöt. Yhtiön Compliance-ohjelma on yksi maailman tiukimmista.
Siemensin toimintatavat perustuvat yhtiön arvoihin, jotka ovat vastuullisuus, innovatiivisuus ja huippuosaaminen.
Yhtiön compliance-ohjelma varmistaa, että sääntöjä noudatetaan. Ohjelmassa on kolme osa-aluetta, jotka ovat ei-toivottavan toiminnan ehkäiseminen, havaitseminen ja reagoiminen.
Vastuullista toimintaa vahvistetaan esimerkiksi koulutuksen avulla sekä selkeillä liiketoimintaperiaatteilla. Lisäksi yhtiön toimintaa valvotaan tarkkaan sisäisesti, jotta mahdollisiin rikkomuksiin voidaan reagoida nopeasti ja tehokkaasti.
Eettinen ja vastuullinen liiketoiminta kaikkialla maailmasssa varmistetaan compliance-ohjelman avulla.
Liiketapaperiaatteet ovat Siemensin maailmanlaajuiset, vastuulliset toimintasäännöt koko henkilöstölle
Siemens edellyttää vastuullisia toimintatapoja myös yhtiön alihankkijoilta ja tavarantoimittajilta.
Jos asiakkailla tai muilla sidosryhmillä on huomautettavaa Siemensin liiketoimintatavoista, asiasta voi ilmoittaa kansainväliseen compliance-asioiden helpdeskiin, jonka nimi on Tell us.
Jos Siemensin sidosryhmillä on kysyttävää tai huomautettavaa yhtiön liiketoimintatavoista, asiassa voi ottaa yhteyttä myös ulkopuoliseen, riippumattomasti toimivaan selvitysmieheen.